perjantai 1. marraskuuta 2019

Sensuuria ei ole olemassa, rakkaani

Mitä valkoinen huivi symboloi Argentiinassa?

30 000 kadonnutta ihmistä ja 129 löytynyttä lastenlasta.

Vuonna 1975 Argentiinassa alkoi jälleen yksi sotilasjuntan diktatuuri. Noin 30 000 toisinajattelijan ja mahdollisen vastustajan arvioidaan kadonneen ja kuolleen kidnappauksissa, kidutusleireillä ja jopa niin sanotuilla kuolemanlennoilla. Pelkästään epäilys hallituksen vastaisista toimista riitti pidätykseen. Vuodesta 1977 alkaen kadonneiden nuorten äidit alkoivat kysellä lastensa perään, mutta sotilasjuntalta ei saanut vastausta. Koska kokoontuminen ryhmässä oli kiellettyä, äidit alkoivat kävellä pareittain ympäri Buenos Airesin keskeistä toria, Plaza de Mayoa, vaatien lastensa kohtalon selvitystä. Äidit käyttivät päässään valkoista huivia, joka nykyäänkin symboloi periksiantamattomuutta, vapautta ja oikeuden toteutumista. Sotilasdiktatuurin loputtua vuonna 1983 monet äidit saivat tietää, että heidän lapsensa olivat kuolleet, mutta olivat synnyttäneet vankeudessa ollessaan. Nämä lapset oli riistetty vanhemmiltaan, nimetty uudelleen ja adoptoitu sotilaiden tai heidän suosiossaan olevien kansalaisten perheisiin. Nyt Plaza de Mayon äidit olivatkin siis myös isoäitejä. Yhteensä näitä kadonneita lapsenlapsia arvioidaan olevan noin 400, ja tähän päivään mennessä vasta 129 todellinen identiteetti on selvitetty. Abuelas de Plaza de Mayo eli toukokuun torin isoäidit on ryhmä, joka edelleen jatkaa toimintaansa Argentiinassa.  Joka kerta, kun uusi lapsenlapsi löytyy ja saa yhteyden todelliseen perheeseensä, uutisesta iloitaan koko maassa.


https://elpais.com/internacional/2017/10/27/actualidad/1509124688_291498.html
"Missä ovat sadat vankeudessa syntyneet lapset?" Toukokuu 1982.

https://rmr.fm/noticias/abuelas-de-plaza-de-mayo-encuentran-al-nieto-130/
"Yhdessä löysimme sinut." Isoäiti paljastaa sijaisperheessä kasvaneelle lapsenlapselleen tämän todellisen identiteetin.

Vuonna 1982 sotilasjuntta oli jo vaikeuksissa. Syvä talouslama, nopea inflaatio ja kansan köyhtyminen johtivat protesteihin, ja vähitellen eri tahot alkoivat uskaltaa nostaa myös ihmisoikeusrikoksia esille. Viimeisenä yrityksenä saavuttaa kansan suosio sotilasjuntta hyökkäsi Falklandin saarille (Islas Malvinas) Atlantin valtamerellä Argentiinan edustalla. Eri tahot olivat valloittaneet saaret jo useaan kertaan: ensin Ranska vuonna 1764, sitten britit vuonna 1765, sitten Espanja vuonna 1774 ja vuonna 1820 Argentiina. Vuonna 1833 britit valloittivat saaret jälleen, mutta Argentiina protestoi kykenemättä kuitenkaan vastustamaan brittien laivastoa. Sotilasjuntan 80-luvulla saarille lähettämät sotilaat olivat nuoria, kokemattomia ja pakotettuja 18-vuotiatia poikia, eikä heitä ollu edes varustettu saati koulutettu kunnolla. Sotilasjuntta oli nimittäin varma, ettei Yhdistynyt Kuningaskunta puolustaisi kaukaisia saaria 150 vuoden jälkeen. Toisin kävi. Britit lähettivät hyvin varustellun laivaston saaria puolustamaan, ja alle kuukaudessa Argentiina joutui vetäytymään. Sodassa kaatui 649 argentiinalaista ja 255 brittiläistä. Argentiina vaatii edelleen saaria itselleen,  ja kansalaiset kokevat nykyäänkin brittien toiminnan epäreiluna syyttäen näitä nuorten poikiensa tappamisesta. Tässä on ehkä toinen maa koko maailmassa, jossa juhlitaan hävittyä sotaa.

Sotilasjuntalle hävitty sota oli kuitenkin lopullinen tappio. Armeija joutui vetäytymään tärkeistä viroista ja vuonna 1983 maahan valittiin demokraattinen hallitus. Nykyään iskulauseena on Nunca más, ei enää koskaan. Vaikka keskustelun vapautumisessa on kestänyt kauan, nykyään kouluissa käsitellään diktatuuria, ja monet sotilasjohtajat ovat saaneet tuomioita teoistaan jopa 30 vuoden jälkeen.

Silti diktatuurin ajalta argentiinalaisille on jäänyt syvä epäluottamus viranomaisia, poliisia ja armeijaa kohtaan. Asepalvelus on vapaaehtoinen, mutta ihmisten mielissä tuntuu kytevän epäilys siitä, ovatko armeijan viholliset maan ulkopuolella vai sitten kuitenkin valtion rajojen sisällä, omien kansalaisten joukossa.



Tässä oli laatta perhe Gallinan muistolle. Koko perhe katosi vuonna 1977 sotilasdiktatuurin aikana.
Perhe katosi vuonna 1977.
Laatta katosi vuonna 2018.


Loppuun vielä diktatuurin aikainen laulu, joka kritisoi hallituksen sensuuria ja muistuttaa vielä nykyäänkin siitä, mitä sananvapauden rajoittamisesta jää jäljelle. Nerokkaita sanoja havainnollistaa paremmin englanninkielinen käännös. Laulajana Juan Carlos Baglietto, argentiinalainen tangoartisti ja miimikkona Manuel Wirtz.





La censura no existe mi amor
la censura no existe mi
la censura no existe
la censura no
la censura
la.

The censorship doesn’t exist my love
the censorship doesn’t exist my
the censorship doesn’t exist
the censorship doesn’t
the censorship
the.

Eurooppalaisia argentiinalaisia?

Keitä argentiinalaiset oikein ovat?


Itse asiassa melko eurooppalaisia. Kuten muissakin Etelä-Amerikan maissa, kolonisaation seurauksena Argentiinassa asui 1800-luvulla sekoitus amerikkalaisia alkuperäiskansoja, espanjalaisia ja portugalilaisia valloittajia sekä pohjoisafrikkalaisia, joita tuotiin orjiksi myös Argentiinaan. Kuitenkin 1860-luvulta eteenpäin Argentiinaan muutti suuri määrä espanjalaisia, italialaisia ja saksalaisia paremman elämän toivossa. Lisäksi myöhemmissä muuttoaalloissa on saapunut ainakin arabeja, ukrainalaisia, puolalaisia, perulaisia, chileläisiä, japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia. Argentiina onkin ollut pitkään maa, jonne lähdetään joko paremman elämän toivossa tai sitten pakomatkalla, kun kotimaa alkaa poltella jalkojen alla. Esimerkiksi Saksasta saapui 1930- ja 1940-luvuilla sekä natsivaltaa pakenevia maahanmuuttajia että kansallissosialismin kannattajia, joiden jälkeläiset nykyään sulassa sovussa puhuvat espanjaa, juovat matea ja laittavat saksalaista ruokaa ehkä joskus ja jouluna.

Vuonna 1816 itsenäistynyt Argentiina alkoi vaurastua 1880-luvulla (ja kuului hetken jopa kymmenen rikkaimman maan joukkoon!), jolloin alettiin myös kehittää julkista koululaitosta. Paitsi kelvollisen työvoiman kehittäminen uudistuneeseen maatalouteen ja tehtaisiin, koululaitoksen tehtävä oli myös kirjavan kansan yhdenmukaistaminen. Nykyään Argentiinassa onkin vahva kansallistunne, vaikkakin useat yhteisöt ovat säilyttäneet tapansa ja kulttuurinsa. Jokaisesta argentiinalaisesta kaupungista löytyy esimerkiksi niin sanottu kiinalainen supermarketti (vaikka kaupan omistajat saattavat todellisuudessa olla Japanista tai Thaimaasta) ja Buenos Airesista kokonainen barrio chino eli kiinalainen kaupunginosa. Córdoban ulkopuolelta taas löytyy aikanaan lähes yksinomaan saksalaisten asuttama kylä, jossa yksi jos toinenkin vanhempi rouva saattaa toiveikkaana alkaa puhua saksaa nähdessään vaalean suomalaistytön ruokakaupassa...

Lähes jokaisella argentiinalaisella on kuitenkin italialaisia tai espanjalaisia sukujuuria ja monella myös jommankumman kansalaisuus. Toisin kuin muissa Etelä-Amerikan maissa, Argentiinassa italialaisen kulttuurin vaikutus on silmiinpistävä. Siitä kertovat italialaiset sukunimet ja Fernet'n suurkulutus, ja milanesa eli milanolainen pihvi koetaan jo melkein kansallisruoaksi heti asadon jälkeen. Argentiinassa puhuttu espanjan murre on myös saanut paljon sanastoa italian kielestä, ja on mahdollista, että myös argentiinan aksentin omaperäinen intonaatio ja sanojen venytys olisivat italian kielen vaikutusta.

Argentiinalaiset maanomistajat ja sotilaat ehtivät tappaa maan lähes koko alkuperäisväestön 1800-luvun aikana. Nykyään johonkin amerikkalaiseen alkuperäisväestöön kuuluva, tai edes siltä näyttävä, mielletään maahanmuuttajaksi esimerkiksi Boliviasta tai Paraguaysta. Argentiinaan saavutaan nykyään näistä maista paremman toimeentulon perässä, ja maahanmuuttajat voivat kokea paljonkin syrjintää "vaalean" eurooppalaistaustaisen argentiinalaisväestön keskellä.




"- Oletko Boliviasta?
- Miten kehtaat? Olen argentiinalainen! Bla bla blaa...

- Oletko Ranskasta?
- ...

Ei mitään järkeä."


perjantai 7. kesäkuuta 2019

"Tämä tyttö ei ole täältä kotoisin" ja pahvilaatikkovauvat

Millaista sitten oli olla suomalaisena Argentiinassa? Toisaalta vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä ihaillaan eksoottisina, mutta eurooppalaisen tai amerikkalaisen näköinen saatetaan myös mieltää rikkaaksi ja ylimieliseksi. Argentiinalaiset eivät nimittäin pidä yhdysvaltalaisista eivätkä liioin briteistäkään. Jos kuitenkin välttää erehdykset kansalaisuudesta, yleisin reaktio suomalaisuuteen on neutraalin positiivinen. Suomesta tiedetään Argentiinassa ylipäätään hyvin vähän, ja se mitä tiedetään, on yleensä positiivista (hyvinvointivaltio, koulujärjestelmä, äitiyspakkaukset tai vaikkapa jokin urheilija). Ehkäpä myös maiden päinvastainen sijainti pohjois-etelä-akselilla on johtanut siihen, etteivät Argentiina ja Suomi ole ikinä olleet suorassa tekemissä keskenään tai joutuneet valitsemaan puolia toistensa konflikteissa. Sain siis usein kunnian olla ensimmäinen suomalainen, johon argentiinalaiset tutustuivat, eikä vahvoja ennakkoluuloja useinkaan tullut vastaan.

Kysymyksiä sen sijaan riitti. Joskus tulisi koota kirja, jossa listattaisiin kaikki ne kummalliset kysymykset, joihin suomalaisen tulisi ulkomailla varautua. Tässä on jo alkua:

Kuinka paljon Suomessa on köyhyyttä?
Mikä on suomalaisen koulujärjestelmän ydin?
Onko totta, että suomalaiset vauvat nukkuvat pahvilaatikoissa?
Ettekö te kuole siellä kylmään?
Kuinka kylmä pitää olla, että koulut suljetaan?
Miksi te islantilaiset pärjäätte niin hyvin jalkapallossa?
Onko Suomessa huumoria?

16-vuotiaana kävin vuoden argentiinalaista koulua, ja kerran kouluumme tuli vierailulle entinen rehtori, joka oli aikanaan perustanut koko koulun. Istuskelimme luokkakavereiden kanssa pienenä ryhmänä portaissa, kun tämä vanhempi herrasmies käveli portaita ylös ja yhtäkkiä pysähtyi kohdalleni. "Tämä tyttö ei ole täältä kotoisin!" hän huudahti ja luontevasti otti kiinni kasvoistani ilmeisesti osoittaakseen julistuksensa todeksi sinisten silmien perusteella.

Toisen kerran sain kuulla saman hämmentävän toteamuksen ruokakaupassa viime kesänä, kun tein aivan tavallisia ostoksia enkä ollut ehtinyt vielä edes puhua kenellekään. Eräs vanhempi mies katsoi minua pitkään ja sanoi yhtäkkiä kovaan ääneen: "Tämä tyttö ei ole kotoisin tästä maasta!" Muistutin kuulemma hänen veljensä saksalaista vaimoa. Kuuntelin pitkän tarinan siitä, kuinka vaimo oli saapunut Argentiinaan, kuinka perhe edelleen käy joskus saksalaisten sukulaisten luona, ja kuinka kauniita maisemia Saksassa on. Sitten mies maksoi ostoksensa ja lähti tyytyväisenä kysymättä koskaan, olinko todellisuudessa edes saksalainen.

Väärinymmärrysten välttämiseksi ja ihan hyvien tapojenkin vuoksi kävin esittäytymässä yliopistolla luennoitsijoille jokaisen kurssin ensimmäisellä luennolla. Sanoin, että olen vaihto-opiskelija Suomesta, ja että puhun sekä englantia että espanjaa sujuvasti, ja että osallistuisin mielelläni kaikkiin kurssin aktiviteetteihin ja keskusteluihin. Muutaman viikon jälkeen eräs luennoitsija onnitteli minua – keskellä Brittien saarten historiaa – siitä, että Islannin jalkapallojoukkue pärjäsi niin hyvin maailmanmestaruuskisoissa. Lisäksi hän halusi tietää, ketkä ovat suosikkipelaajiani. Hetken hämmennyksen jälkeen tajusin, etten tunne yhtä ainutta islantilaista jalkapalloilijaa, joten jouduin tuottamaan opettajalle karvaan pettymyksen sekä kotimaastani että sen menestyksestä jalkapallokisoissa.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Post 2013: mitä vaihtarivuosi merkitsee kuuden vuoden jälkeen?

Yli kuusi vuotta sitten, helmikuussa 2013, lähdin vaihto-oppilaaksi Argentiinan Tulimaahan. Pidin blogia reissusta jonkin aikaa, mutta lopetin vähän yllättäen, kun vaihtarielämästä oli tullut muka arkista enkä saanut aikaiseksi enää uusia tekstejä. Blogin kesken jääminen harmitti jälkeenpäin, sillä monta kuvaa, muistoa ja kokemusta jäi jakamatta. Lisäksi olen vaihtovuoden jälkeen pitänyt säännöllisesti yhteyttä perheeseen, ystäviin ja tuttuihin, käynyt kahdesti Argentiinassa turistina ja kerran yliopistovaihdossa, lukenut paikallisia uutisia, kysellyt ajankohtaisista puheenaiheista ja pohtinut paljon sitä, miten paljon Suomi ja Argentiina oikeastaan eroavatkaan toisistaan.

Vaihtarivuosi merkitsee siis minulle edelleen vaikka mitä. Se on kätevä kahvipöytäpuheenaihe, jolla saa aina keskustelua aikaiseksi. Ihmiset yleensä kiinnostuvat kokemuksistani tai ainakin tuntevat jonkun, joka on ollut vaihtarina jossain muualla. Vaihtarivuodesta minulle on jäänyt myös loppumaton varasto hauskoja, kummallisia tai muuten vain osuvia kertomuksia, joita putkahtaa mieleen melkein missä tahansa tilanteessa. Alkuun teki mieli puhua Argentiinasta joka päivä, niin että sekä tutut että tuntemattomat varmasti väsyivät kertomuksiini samalla tavalla kuin inttijuttuihin. Myöhemmin vaihtarivuosi nousi mieleen ehkä joka toinen päivä, joskus vielä harvemmin. Silti muistelen edelleenkin useamman kerran viikossa vaihtarivuottani, tai silmiini osuu vaikkapa jokin uutinen Argentiinasta. Lisäksi vuosi on varmasti vaikuttanut osaltaan ammatinvalintaan: opiskelen nyt englannin ja espanjan aineenopettajaksi. Englanti on pääaineeni ja todennäköisempi opetettava kieli tulevaisuudessa, espanja taas sivuaine ja se oma erikoisuus. Hostäitini oli äidinkielen eli espanjan opettaja samassa koulussa, jota kävin vuoden aikana, ja hänen kanssaan kävimme paljon keskusteluja koulutuksesta ja opettajuudesta. Ja koska vuosi ei riittänyt, lähdin vielä yhdeksi lukukaudeksi yliopistovaihtoon Argentiinaan vuonna 2018, jolloin pääsin tutustumaan paikallisten englannin ja espanjan opettajien opiskeluarkeen.

Nyt haluaisin kirjoittaa kesken jääneen matkapäiväkirjan loppuun. Mutta koska matka ei tosiaankaan päättynyt siihen, kun vuoden jälkeen laskeuduin Helsinki-Vantaalle, on sanottavaa aika paljon. Tekstiluonnoksia, anekdootteja, kadulla kuultuja lausahduksia, osuvia sanoituksia ja kuvaavia esimerkkejä on jo nyt sivukaupalla, joten tekstiä tulee varmaankin ulos säännöllisen epäsäännöllisesti ja jollain tavalla teemoihin jaoteltuna.

Aloitan siitä, mitä tarkoittaa olla argentiinalainen ja mitä taas on olla suomalainen Argentiinassa. Jos innostusta vielä ensimmäisten tekstien jälkeen riittää, haluan kuitenkin kertoa vastauksen myös näihin kysymyksiin:

Kuinka monta nollaa on kadonnut peson arvosta 70-luvun jälkeen?
Mitä tarkoittaa "ni una menos" ja miksi osallistuin elämäni ensimmäiseen oikeaan mielenosoitukseen?
Missä on Santiago Maldonado?
Mistä argentiinalaisessa kahvipöydässä ei saa puhua?
Miksi raavas hostisä lähettää pusuja koko perheelleni?
Kuinka monella eri tavalla salaatin voi tehdä väärin?
Miksi energiajuomat tulisi korvata matella?
Mitä valkoinen huivi symboloi Argentiinassa?
Mitä tapahtuu jouluyönä kello 12 ja miksi sain joululahjaksi vaaleanpunaiset alusvaatteet?
Miten kotikaupunkini Ushuaia ja Leonardo di Caprion kauan odotettu Oscar-palkinto liittyvät toisiinsa?


Ja näitä odotellessa esittelen päivän biisivalinnan:

Luna cautiva, José Ignacio Rodríguez, esittäjinä Los Chalchaleros. Kyseessä on gaucho-tyylinen samba eli jonkinlainen kansanlaulu, joita edelleen lauletaan kitaran säestyksellä iltanuotioilla. Ehdin oppia tämän ja monen muunkin samban sanat ulkoa vuoden aikana, sillä niitä laulettiin koulussamme päivittäin. Vapaa käännös.



De nuevo estoy de vuelta
después de larga ausencia
igual que la calandria
que azota el vendaval.
Y traigo mil canciones
como leñita seca:
recuerdo de fogones
que invitan a matear.

Olen palannut
pitkän poissaolon jälkeen
kuin kiuru joka piiskaa tuulta siivillään.
Ja tuon tuhat laulua
kuin sylillisen kuivaa puuta:
muiston liesistä
jotka kutsuvat matelle.

torstai 2. tammikuuta 2014

Miten voi olla kevät - marraskuun kuudestoista?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Koska elin viimeiset viikot Ushuaiassa täysillä, en blogiin kirjoittanut. Anteeksipyyntöni. Tällä hetkellä asustelen jo Buenos Airesissa sukulaisilla, aikomuksena on kahden viikon päästä jatkaa lentokoneella Lontoon kautta Helsinkiin. Päivitän siis hieman myöhässä marras- ja joulukuun tapahtumat, naurut ja haikeat hyvästit, sisäinen täydellisyydentavoittelijani ei kestäisi kesken jätettyä matkapäiväkirjaa...

Bueno, por el pedido de mi querido papá ("pero no tenés ni una foto de tu familia!") subo un par de fotos con ustedes también. No tengo palabras para decirles gracias por todo, los quiero mucho y espero verlos muy pronto!

Isän vaatimuksesta ("sullahan ei oo yhtään kuvaa sun perheestä!") laitan pari kuvaa meiltä kotoa. En tiedä miten sanoa kiitos kaikesta, jonka ovat mun vuoksi tehneet.


Pa: Saana, querés tomar algo?
– No, no gracias.
– Leche? Jugo? O té?

Iskä: Saana, haluatko jotain juotavaa?
– Ei, ei kiitos.
– Kaakaota? Mehua? Vai teetä?



Marraskuun lopulla pitkänä viikonloppuna sain uuden mahdollisuuden matkustaa. Yhdysvaltalainen Ailish lähti perheensä kanssa käymään El Calafatessa, manteren puolella keskellä Patagoniaa.


Matkaa tehtiin autolla, ja puolen päivän aikaan päästiin ylittämään Magallanesinsalmi Chilen puolella. Maisemat ovat ruohikkomaata, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Iltaan mennessä päästiin jo El Calafateen, pieneen turistikylään vuorten ja Lago Argentinon välissä.


El Calafaten ympärillä luonto on vihreämpää, ja kansallispuistossa kulkee monia vaellusreittejä. Näimme paljon retkeilijöitä rinkat selässä, kuulimme runsaasti eri kieliä ja löysimme jopa Ailishin maanmiehiä. Mä itse bongasin ensimmäiset suomalaisturistit lentokentällä Buenos Airesista palatessa, "perkele ku näähän menee jonossa ohi" ei voi johtaa harhaan.




Calafaten kansallispuiston tärkein kohde ovat kuitenkin jäätiköt. Vuorille satava lumi ei sula koskaan ja valuu järveen asti valtavana massana. Jäätiköitä pääsee parhaiten katsomaan järjestetyillä veneretkillä. Me onnistuttiin valitsemaan juuri oikea aurinkoinen päivä. Vähitellen maisemaan alkoi ilmestyä kelluvia jäälohkareita, yhä suurempia matkan edetessä, kunnes saavuimme jäätikkö Uppsalan reunalle. (Uppsala, hurraa eurooppalaiset maailmanvalloittajat!)



Järviveden maitomaisuus johtuu mineraaleista, joita jäätikkö irroittaa vuorilta alas valuessaan. Jäätiköstä lohjenneista, kelluvista jäävuorista pinnan päällä näkyy ainoastaan 10 prosenttia koko vuoresta! Sininen väri on kuulemma näköharhaa. 





Kartasta näkee, kuinka valtavista massoista on kyse. Veneillä pääsee katsomaan ainoastaan kahdensadan mertin levyistä seinämää.



Jäätikkö Perito Moreno



Upeiden maisemien katselun lisäksi sain huomata, miten kaukana kaikesta Ushuaiassa oikeasti ollaan. Tulimaan saarelta pääsee pois vasta viiden tunnin automatkan, neljän tulliaseman ja yhden autolautan jälkeen; sittenkin edessä on tuhansia kilometrejä autiota Patagoniaa. Ushuaian mainoslause onkin El Fin del Mundo, maailman loppu. Kuitenkin osuvampi voisi olla kavereiden käyttämä "el culo del mundo", jota kaikessa ylevyydessään en taida kääntää. Googlettaa ken haluaa.



Marraskuussa matkalta palattuani oli jo lukuvuosi lopussa. Koulussa ei enää paljon muuta tehty kuin valmisteltu kevätjuhlaa. Mulla tosiaan on kolme veljeä, joten viimeisellä viikolla äiti kertoi kaikille innoissaan, että hän lähtee nyt ostamaan tyttärelleen kevätjuhlamekon! Nätti mekko löydettiinkin ja juhla pidettin. Mulle annettiin mun koulutyöt ja vuoden aikana otetut valokuvat aivan kuten kaikille muillekin. Hiljaa istuminen, maalaaminen, piirissä laulaminen ja kaikki muu ihmehippitouhu on alkanut tuntua vähemmän oudolta.

Oon myös tosi tyytyväinen, että lähdin Suomessa kesken lukuvuoden aloittaakseni koulun täällä helmikuussa, näin sain käytyä täällä vuoden alusta loppuun. Elokuussa saapuneilla vaihtareilla jäävät molemmat lukukaudet irrallisiksi, ja välissä lähes kolmen kuukauden kesäloma ei ole hyvä joulunajan koti-ikävän lisäksi. Koulu on tärkeä osa vaihtarivuotta, oli se sitten taidepainotteinen "experimental"-koulu, yksityinen katolinen koulu tai julkinen oppilaitos jonka luokista tipahtavat katot alas. Jotenkin se ilmainen kouluruoka kumiperunoineen alkaa näyttää aika hienolta!



lauantai 16. marraskuuta 2013

Matkustan ympäri maailmaa

Ensimmäistä kertaa vuoteni aikana jätin Tulimaan saaren ja pääsin matkustamaan maan muihin osiin. Kyseessä oli AFS:n järjestämä vapaaehtoinen matka kaikkein pohjoisimpiin provinsseihin.

Ihan ensin haluan huomauttaa, että Argentiina on valtava maa. Aloitin matkan lentämällä Ushuaiasta Buenos Airesiin 2300 kilometrin matkan. Vertailun vuoksi: matka Helsingistä Roomaan on 2200 km.


Pääkaupungista lähdin bussilla saapuakseni aamulla Resistenciaan Chacon provinssiin, hieman Buenos Airesista pohjoiseen, kokoontuakseni muiden vaihtareiden kanssa. Tutustuttiin toisiimme, käytiin kävelemässsä kaupungilla ja valmistauduttiin viettämään toinenkin yö bussissa. Junan sijaan Argentiinassa matkustetaan enemmän juuri tällaisilla pitkän matkan busseilla, joissa onneksi on lentokoneitakin mukavammat istuimet ja mukavuuksia lämpimästä ruoasta elokuviin.

Bussiterminaalissa iski todellisuus vastaan, kun kohtasimme viisi miljoonaa sormenmittaista mustaa lentävää torakkaa. Mut ois ehdottomasti pitäny sijoittaa sinne koko vuodeksi, oisin ehkä oppinu itse listimään kotiin eksyvät hämähäkit! Oon päässyt elämässä liian helpolla.


Seuraavana päivänä saavuttiin ensimmäiselle hotellille - Saltan provinssissa sijaitsevaan Saltan kaupunkiin (mielikuvitus!). Hetken levon jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Saltaa kutsutaan lisänimellä La Linda, Kaunis, ja pitäähän se paikkaansa.


Huomasin heti, että Ushuaiaan verrattuna ero oli valtava. Meno on vielä enemmän latinoamerikkaa; ihmiset jäävät iltaisin talojen ulkopuolelle istumaan iltaa, juomaan matea ja soittelemaan kitaraa. Hintataso on paljon halvempi ja väki köyhempää, pieniä lapsia kaduilla. Eurooppalaisena kulkeminen herättää paljon huomiota. Mulle tietenkin erilaista oli se lämpö ja aurinko! Olin elänyt kaksi talvea vuoden sisällä, valkoisena kuin oisin jauhopussiin sukeltanut, ja nyt sain kulkea kolmenkymmenen asteen lämmössä.


Salta sijaitsee kahden vuorijonon välissä laaksossa. Noustiin kukkulalle ihailemaan aurinkoista näkymää kaupungista, taustalla Andien vuorijono, joka kulkee Etelä-Amerikan halki Karibianmereltä Tulimaahan asti.


Seuraavana päivänä matkustimme Jujuyn (äännetään Huhui) provinssiin, Argentiinan kaikkein pohjoisimpaan osaan. Sieltä matkaa Ushuaiaan on 3600 km – Helsingistä lähdettäessä päädyttäisiin Egyptiin. Jujuyn asukkaat ovat inkojen jälkeläisiä, kylät pieniä ja perinteistä elämäntapaa pidetään yllä turismin avulla.




Salta (A) muodostaa kaaren Jujuyn provinssin ympärille. Jujuy on korkealla vuoristossa ja sadetta on ainoastaan kesällä joulukuusta helmikuuhun, jonka jälkeen seuraa yhdeksän kuukauden kuivuus ja vettä saa ainoastaan vuorilta pulppuavista lähteistä.



Maisemat ovat upeita ja jälleen täysin erilaisia Saltaan verrattuna.





 Katolinen uskonto on sekoittunut vanhoihin luonnonuskontoihin, ja asukkaiden uskontoon kuuluvat sekä äitimaa, muut jumalat (aurinko, kuu) että katolilaisten Jumala. Edelleen on tapana haudata ihmiset korkealle vuoristoon, jotta taivaaseen olisi lyhyempi matka.


Uskomuksen mukaan Jumala maata luodessaan maalasi värit kaikkeen luomaansa ja laittoi yli jääneet värit Jujuyn vuoristoon.


Kauriin kääntöpiirillä!


Viimeisenä päivänä Saltassa pääsimme seikkailemaan Río Juramentoa pitkin. Hauskaa oli, eivätkä nuo maisematkaan ihan vaatimattomia ole!




Kolmannen päivän jälkeen piti taas pakata tavarat. Lähdimme jälleen kohti Resistenciaa ja sieltä Misionesiin asti. Vietimme bussissa 24 tuntia yhteen menoon...


Lopulta saavuimme Misionesiin, matkan viimeiseen provinssiin. Majoituimme hotellissa lähellä kolmen valtion rajaa: Argentiina, Brasilia ja Paraguay. Misiones on kuuluisa Iguazún vesiputouksista, jotka ovat maailman vuolaimpia.


Ja jälleen maisemat vaihtuivat täysin. Misionesin kasvillisuus on subtrooppista sademetsää, argentiinalaisittain selvaa. Maa on raudasta punaista ja kasvillisuus runsasta, joten koko maisema kylpee karkkiväreissä!



Maaperä on Argentiinassa hyvin rikasta. Jujuyn vuorten väri johtuu juuri mineraaleista, ja maa on saanut nimensäkin (lat. argentum, hopea) jo alkuperäisväestöjen työstämästä jalometallista. Misionesissa vierailimme kaivoksessa, jossa louhitaan koru- ja jalokiviä.



Ja taas päästiin seikkailemaan! Ajettiin puoli tuntia autolla kansallispuistoon ja kuljimme kymmenen minuutin matkan pienellä polulla. Viidakon väki pysyi onneksi piilossa, en ollu vielä toipunut niistä torakoistakaan...



Tuolla vaijeria pitkin käytiin roikkumassa yhteensä noin 800 metrin matka kolmessa osassa. Nähtiin vehreys lintuperspektiivistä ja lyötiin vetoa siitä, kuinka moni törmää puuhun jarrutuksen epäonnistuessa.


Laskeuduttiin vesiputousten välissä liukasta kallionseinämää pitkin. Kuvassa näkyy kuinka köysi taittuu kiipeilijän alapuolella vasemmalle, meidät tosiaan uitettiin siellä putouksessa!


Argentiinan lisäksi opin paljon uutta muistakin maista kavereiden kertomana. Esimerkiksi Thaimaassa kaikkien tyttöjen on leikattava hiuksensa koulua varten niin, että ne eivät ulotu olkapäille. Japanilaistytöt taas meikatessaan pistelevät muovitikulla silmäluomet kaksinkerroin saadakseen silmät näyttämään suuremmilta!


Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian erottava joki:


Matkan viimeisenä päivänä lähdettiin vihdoinkin ihailemaan Iguazún vesiputouksia. Ne ovat Niagaran putouksia sekä vuolaammmat että korkeammat (70 m). Ylempänä joessa sijaitsee ns. Paholaisen kurkku, lähes suljettu ympyrä, joka muistuttaa valtavaa viemäriä. Osa vedestä kulkeutuu pidemmälle ja putoaa pienempinä putouksina.

La Garganta del Diablo:




Putoukset helikopterista nähtynä. En omista kuvaa.







Putousten ympärille on perustettu luonnonsuojelualue. Kuitenkin turistien jättämät ruoantähteet houkuttelevat useita lajeja.

Coatí, nenäkarhu.








Lopulta piti taas laittaa laukut kasaan ja pakkautua bussiin. Viikko oli tietenkin mennyt liian nopeasti, hyvästeltiin toisemme ja lähdettiin kaikki kohti kotikaupunkejamme. Huomasin, että koulu loppuu kolmen viikon päästä, ja kahden kuukauden kuluttua palaan Suomeen. En voi uskoa, mihin mun vuosi meni?