torstai 2. tammikuuta 2014

Miten voi olla kevät - marraskuun kuudestoista?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Koska elin viimeiset viikot Ushuaiassa täysillä, en blogiin kirjoittanut. Anteeksipyyntöni. Tällä hetkellä asustelen jo Buenos Airesissa sukulaisilla, aikomuksena on kahden viikon päästä jatkaa lentokoneella Lontoon kautta Helsinkiin. Päivitän siis hieman myöhässä marras- ja joulukuun tapahtumat, naurut ja haikeat hyvästit, sisäinen täydellisyydentavoittelijani ei kestäisi kesken jätettyä matkapäiväkirjaa...

Bueno, por el pedido de mi querido papá ("pero no tenés ni una foto de tu familia!") subo un par de fotos con ustedes también. No tengo palabras para decirles gracias por todo, los quiero mucho y espero verlos muy pronto!

Isän vaatimuksesta ("sullahan ei oo yhtään kuvaa sun perheestä!") laitan pari kuvaa meiltä kotoa. En tiedä miten sanoa kiitos kaikesta, jonka ovat mun vuoksi tehneet.


Pa: Saana, querés tomar algo?
– No, no gracias.
– Leche? Jugo? O té?

Iskä: Saana, haluatko jotain juotavaa?
– Ei, ei kiitos.
– Kaakaota? Mehua? Vai teetä?



Marraskuun lopulla pitkänä viikonloppuna sain uuden mahdollisuuden matkustaa. Yhdysvaltalainen Ailish lähti perheensä kanssa käymään El Calafatessa, manteren puolella keskellä Patagoniaa.


Matkaa tehtiin autolla, ja puolen päivän aikaan päästiin ylittämään Magallanesinsalmi Chilen puolella. Maisemat ovat ruohikkomaata, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Iltaan mennessä päästiin jo El Calafateen, pieneen turistikylään vuorten ja Lago Argentinon välissä.


El Calafaten ympärillä luonto on vihreämpää, ja kansallispuistossa kulkee monia vaellusreittejä. Näimme paljon retkeilijöitä rinkat selässä, kuulimme runsaasti eri kieliä ja löysimme jopa Ailishin maanmiehiä. Mä itse bongasin ensimmäiset suomalaisturistit lentokentällä Buenos Airesista palatessa, "perkele ku näähän menee jonossa ohi" ei voi johtaa harhaan.




Calafaten kansallispuiston tärkein kohde ovat kuitenkin jäätiköt. Vuorille satava lumi ei sula koskaan ja valuu järveen asti valtavana massana. Jäätiköitä pääsee parhaiten katsomaan järjestetyillä veneretkillä. Me onnistuttiin valitsemaan juuri oikea aurinkoinen päivä. Vähitellen maisemaan alkoi ilmestyä kelluvia jäälohkareita, yhä suurempia matkan edetessä, kunnes saavuimme jäätikkö Uppsalan reunalle. (Uppsala, hurraa eurooppalaiset maailmanvalloittajat!)



Järviveden maitomaisuus johtuu mineraaleista, joita jäätikkö irroittaa vuorilta alas valuessaan. Jäätiköstä lohjenneista, kelluvista jäävuorista pinnan päällä näkyy ainoastaan 10 prosenttia koko vuoresta! Sininen väri on kuulemma näköharhaa. 





Kartasta näkee, kuinka valtavista massoista on kyse. Veneillä pääsee katsomaan ainoastaan kahdensadan mertin levyistä seinämää.



Jäätikkö Perito Moreno



Upeiden maisemien katselun lisäksi sain huomata, miten kaukana kaikesta Ushuaiassa oikeasti ollaan. Tulimaan saarelta pääsee pois vasta viiden tunnin automatkan, neljän tulliaseman ja yhden autolautan jälkeen; sittenkin edessä on tuhansia kilometrejä autiota Patagoniaa. Ushuaian mainoslause onkin El Fin del Mundo, maailman loppu. Kuitenkin osuvampi voisi olla kavereiden käyttämä "el culo del mundo", jota kaikessa ylevyydessään en taida kääntää. Googlettaa ken haluaa.



Marraskuussa matkalta palattuani oli jo lukuvuosi lopussa. Koulussa ei enää paljon muuta tehty kuin valmisteltu kevätjuhlaa. Mulla tosiaan on kolme veljeä, joten viimeisellä viikolla äiti kertoi kaikille innoissaan, että hän lähtee nyt ostamaan tyttärelleen kevätjuhlamekon! Nätti mekko löydettiinkin ja juhla pidettin. Mulle annettiin mun koulutyöt ja vuoden aikana otetut valokuvat aivan kuten kaikille muillekin. Hiljaa istuminen, maalaaminen, piirissä laulaminen ja kaikki muu ihmehippitouhu on alkanut tuntua vähemmän oudolta.

Oon myös tosi tyytyväinen, että lähdin Suomessa kesken lukuvuoden aloittaakseni koulun täällä helmikuussa, näin sain käytyä täällä vuoden alusta loppuun. Elokuussa saapuneilla vaihtareilla jäävät molemmat lukukaudet irrallisiksi, ja välissä lähes kolmen kuukauden kesäloma ei ole hyvä joulunajan koti-ikävän lisäksi. Koulu on tärkeä osa vaihtarivuotta, oli se sitten taidepainotteinen "experimental"-koulu, yksityinen katolinen koulu tai julkinen oppilaitos jonka luokista tipahtavat katot alas. Jotenkin se ilmainen kouluruoka kumiperunoineen alkaa näyttää aika hienolta!



lauantai 16. marraskuuta 2013

Matkustan ympäri maailmaa

Ensimmäistä kertaa vuoteni aikana jätin Tulimaan saaren ja pääsin matkustamaan maan muihin osiin. Kyseessä oli AFS:n järjestämä vapaaehtoinen matka kaikkein pohjoisimpiin provinsseihin.

Ihan ensin haluan huomauttaa, että Argentiina on valtava maa. Aloitin matkan lentämällä Ushuaiasta Buenos Airesiin 2300 kilometrin matkan. Vertailun vuoksi: matka Helsingistä Roomaan on 2200 km.


Pääkaupungista lähdin bussilla saapuakseni aamulla Resistenciaan Chacon provinssiin, hieman Buenos Airesista pohjoiseen, kokoontuakseni muiden vaihtareiden kanssa. Tutustuttiin toisiimme, käytiin kävelemässsä kaupungilla ja valmistauduttiin viettämään toinenkin yö bussissa. Junan sijaan Argentiinassa matkustetaan enemmän juuri tällaisilla pitkän matkan busseilla, joissa onneksi on lentokoneitakin mukavammat istuimet ja mukavuuksia lämpimästä ruoasta elokuviin.

Bussiterminaalissa iski todellisuus vastaan, kun kohtasimme viisi miljoonaa sormenmittaista mustaa lentävää torakkaa. Mut ois ehdottomasti pitäny sijoittaa sinne koko vuodeksi, oisin ehkä oppinu itse listimään kotiin eksyvät hämähäkit! Oon päässyt elämässä liian helpolla.


Seuraavana päivänä saavuttiin ensimmäiselle hotellille - Saltan provinssissa sijaitsevaan Saltan kaupunkiin (mielikuvitus!). Hetken levon jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Saltaa kutsutaan lisänimellä La Linda, Kaunis, ja pitäähän se paikkaansa.


Huomasin heti, että Ushuaiaan verrattuna ero oli valtava. Meno on vielä enemmän latinoamerikkaa; ihmiset jäävät iltaisin talojen ulkopuolelle istumaan iltaa, juomaan matea ja soittelemaan kitaraa. Hintataso on paljon halvempi ja väki köyhempää, pieniä lapsia kaduilla. Eurooppalaisena kulkeminen herättää paljon huomiota. Mulle tietenkin erilaista oli se lämpö ja aurinko! Olin elänyt kaksi talvea vuoden sisällä, valkoisena kuin oisin jauhopussiin sukeltanut, ja nyt sain kulkea kolmenkymmenen asteen lämmössä.


Salta sijaitsee kahden vuorijonon välissä laaksossa. Noustiin kukkulalle ihailemaan aurinkoista näkymää kaupungista, taustalla Andien vuorijono, joka kulkee Etelä-Amerikan halki Karibianmereltä Tulimaahan asti.


Seuraavana päivänä matkustimme Jujuyn (äännetään Huhui) provinssiin, Argentiinan kaikkein pohjoisimpaan osaan. Sieltä matkaa Ushuaiaan on 3600 km – Helsingistä lähdettäessä päädyttäisiin Egyptiin. Jujuyn asukkaat ovat inkojen jälkeläisiä, kylät pieniä ja perinteistä elämäntapaa pidetään yllä turismin avulla.




Salta (A) muodostaa kaaren Jujuyn provinssin ympärille. Jujuy on korkealla vuoristossa ja sadetta on ainoastaan kesällä joulukuusta helmikuuhun, jonka jälkeen seuraa yhdeksän kuukauden kuivuus ja vettä saa ainoastaan vuorilta pulppuavista lähteistä.



Maisemat ovat upeita ja jälleen täysin erilaisia Saltaan verrattuna.





 Katolinen uskonto on sekoittunut vanhoihin luonnonuskontoihin, ja asukkaiden uskontoon kuuluvat sekä äitimaa, muut jumalat (aurinko, kuu) että katolilaisten Jumala. Edelleen on tapana haudata ihmiset korkealle vuoristoon, jotta taivaaseen olisi lyhyempi matka.


Uskomuksen mukaan Jumala maata luodessaan maalasi värit kaikkeen luomaansa ja laittoi yli jääneet värit Jujuyn vuoristoon.


Kauriin kääntöpiirillä!


Viimeisenä päivänä Saltassa pääsimme seikkailemaan Río Juramentoa pitkin. Hauskaa oli, eivätkä nuo maisematkaan ihan vaatimattomia ole!




Kolmannen päivän jälkeen piti taas pakata tavarat. Lähdimme jälleen kohti Resistenciaa ja sieltä Misionesiin asti. Vietimme bussissa 24 tuntia yhteen menoon...


Lopulta saavuimme Misionesiin, matkan viimeiseen provinssiin. Majoituimme hotellissa lähellä kolmen valtion rajaa: Argentiina, Brasilia ja Paraguay. Misiones on kuuluisa Iguazún vesiputouksista, jotka ovat maailman vuolaimpia.


Ja jälleen maisemat vaihtuivat täysin. Misionesin kasvillisuus on subtrooppista sademetsää, argentiinalaisittain selvaa. Maa on raudasta punaista ja kasvillisuus runsasta, joten koko maisema kylpee karkkiväreissä!



Maaperä on Argentiinassa hyvin rikasta. Jujuyn vuorten väri johtuu juuri mineraaleista, ja maa on saanut nimensäkin (lat. argentum, hopea) jo alkuperäisväestöjen työstämästä jalometallista. Misionesissa vierailimme kaivoksessa, jossa louhitaan koru- ja jalokiviä.



Ja taas päästiin seikkailemaan! Ajettiin puoli tuntia autolla kansallispuistoon ja kuljimme kymmenen minuutin matkan pienellä polulla. Viidakon väki pysyi onneksi piilossa, en ollu vielä toipunut niistä torakoistakaan...



Tuolla vaijeria pitkin käytiin roikkumassa yhteensä noin 800 metrin matka kolmessa osassa. Nähtiin vehreys lintuperspektiivistä ja lyötiin vetoa siitä, kuinka moni törmää puuhun jarrutuksen epäonnistuessa.


Laskeuduttiin vesiputousten välissä liukasta kallionseinämää pitkin. Kuvassa näkyy kuinka köysi taittuu kiipeilijän alapuolella vasemmalle, meidät tosiaan uitettiin siellä putouksessa!


Argentiinan lisäksi opin paljon uutta muistakin maista kavereiden kertomana. Esimerkiksi Thaimaassa kaikkien tyttöjen on leikattava hiuksensa koulua varten niin, että ne eivät ulotu olkapäille. Japanilaistytöt taas meikatessaan pistelevät muovitikulla silmäluomet kaksinkerroin saadakseen silmät näyttämään suuremmilta!


Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian erottava joki:


Matkan viimeisenä päivänä lähdettiin vihdoinkin ihailemaan Iguazún vesiputouksia. Ne ovat Niagaran putouksia sekä vuolaammmat että korkeammat (70 m). Ylempänä joessa sijaitsee ns. Paholaisen kurkku, lähes suljettu ympyrä, joka muistuttaa valtavaa viemäriä. Osa vedestä kulkeutuu pidemmälle ja putoaa pienempinä putouksina.

La Garganta del Diablo:




Putoukset helikopterista nähtynä. En omista kuvaa.







Putousten ympärille on perustettu luonnonsuojelualue. Kuitenkin turistien jättämät ruoantähteet houkuttelevat useita lajeja.

Coatí, nenäkarhu.








Lopulta piti taas laittaa laukut kasaan ja pakkautua bussiin. Viikko oli tietenkin mennyt liian nopeasti, hyvästeltiin toisemme ja lähdettiin kaikki kohti kotikaupunkejamme. Huomasin, että koulu loppuu kolmen viikon päästä, ja kahden kuukauden kuluttua palaan Suomeen. En voi uskoa, mihin mun vuosi meni?