Niin vain heitettiin laukut autoon ja lähdettiin ajamaan lentokentälle. Hyvästien jälkeen jatkoin turvatarkastuksiin kahden muun suomalaistytön kanssa. Mua etukäteen arvelutti ukulelen mukaan ottaminen; olin kuin Maria von Trapp raahatessani sitä pitkin kenttiä. Onneksi yksikään virkailija ei ollu moksiskaan koko soittimesta!
Pitkä matka meni välilaskuineen lopulta tosi hyvin. Buenos Airesista lensin yksin Ushuaiaan. Mun vieressä istuva mies yritti ensin sanoa mulle jotain, mutta mä katoin sitä kulmat kurtussa enkä ymmärtäny mitään. Vähän ajan päästä kokosin itteni ja kysyin, onko se kotoisin Ushuaiasta. Yhtäkkiä mä kävin espanjankielistä keskustelua ventovieraan ihmisen kanssa! Kerroin meistä vaihtareista, Suomesta sekä mun uudesta perheestä ja ymmärsin, että se käy töissä Ushuaiassa. Fiilis oli mahtava; mua ymmärretään! Ihan aukotonta mun selitys ei kuitenkaan tainnu olla. Jos argentiinalaiset nyt luulee, että Nokian puhelimet pienenee koska ihmisillä on iPhoneja, mä otan siitä kaiken kunnian.
Kun laskeuduttiin pilvien alapuolelle, mä en saanu sanottua enää sanaakaan. Kuva ei näytä yhtään miltään. Kapean salmen molemmin puolin näkyi vuoria, joiden huiput katosivat pilviin. En pysty kertomaan, miltä musta tuntu: olin matkustanut parissa päivässä maailman toiselle puolelle.
Laukkua odotellessa hermoilin perheen tapaamisesta. Mua jännitti siinä vaiheessa kyllä eniten koko matkan aikana! Hämmentyneenä kävelin ovista ja tajusin sentään hymyillä ja näyttää suunnilleen rauhalliselta. Hymy tuli lopulta itsestään, kun mua oli vastassa tuttuja ja tuntemattomia, mutta hyvin iloisia kasvoja. Opin aika äkkiä poskisuudelmien idean tavattuani kerralla kymmenen ihmistä. Toistelin ainoita mieleen tulleita sanoja: Oikein hyvin, oikein hyvin! Autossa selitin englanniksi olevani väsynyt, mutta iloinen ja että Ushuaia on todella kaunis paikka. Kaikki toivotti mut tervetulleeksi uuteen kotiini ja innosta puhkuen veivät mut yläkertaan mun huoneeseen.
Näkymä mun huoneen ikkunasta. Vuoret tosiaan on paljon lähempänä ja korkeampia kuin kuvassa. Lisäksi kuvassa hieman paikallista rakentamista, täällä kaikki on hilpeästi rempallaan. Aika kuvaavaa on, että tässä talossa ulko-ovea lukuunottamatta yksikään ovi ei mene kunnolla kiinni! Kaikkialla vallitsee avointen ovien kulttuuri, koko talo on perheen yhteistä aluetta ja suku ja ystävät kävelevät suoraan sisään ilmoittamatta. Omaan huoneeseen ei lukkiuduta kuin nukkumaan ja vessankin ovi jää aina hieman raolleen...
Ripustin huoneeseen kyltin, joka perheellä oli lentokentällä. Toi kaappi on sympaattisin vaatekaappi jonka oon nähnyt!
Perjantai-ilta meni nopeasti tuliaisten ja tavaroiden purkamisen kanssa. Mun tuomasta saunakirjasta on perheellä riittänyt puhuttavaa eri ihmisten kanssa varmaan tunneiksi. Salmiakki oli myös kokemus, perinteinen suklaa kelpas hyvin. :)
Nukuin onnellisesti kymmenen tuntia ja heräsin auringonpaisteeseen! Päivä oli tosi kaunis, aurinko valaisi vuoret ja oli jopa lämmintä. Mamá opettaa äidinkieltä mun koulussa ja katteli mun espanjankirjoja tosi kiinnostuneena. Keskusteltiin pitkään kielistä ja koulusta hostisän tulkkauksella, ja mama näytti miten mun ikäiset nuoret kirjoittaa tarinoita koulussa. Kaunis käsiala on tärkeää ja tekstin loppuun piirretään jonkunnäköinen ornamentti. Odotan entistä innostuneempana koulun alkua, sen verran mielenkiintoselta kuulostaa!
Sadan metrin päässä kotoa kulkee joki, joka virtaa salmeen vuorten välistä. Käytiin siellä kävelemässä, myöhemmin sain mennä takaisin yksin ottamaan kuvia. Täällä on päivisin täysin turvallista kävellä yksin, mistä oon tosi ilonen!
Loppupäivä oli juoksemista joka suuntaan. Tapasin ystäviä ja opettajia, käytiin ostoksilla ja kylässä enolla. Tultiin kotiin kahdeksan aikaan, yritin kirjottaa tätä tekstiä mutta nukahdin :D Puoli kymmenen mama tuli herättelemään, että nyt Saana mennään. Selvä! Mentiin hostveli Pedron tyttöystävän Emman luo syömään, missä taas käytiin läpi sama kierros poskisuudelmia ja tervehdyksiä. Kotona oltiin kahdeltatoista. Samalla ovenavauksella saapui Pedron kavereita, joita lappasi sisään koko yön. Mä karkasin nukkumaan aika äkkiä! Juttelin kuitenkin Emman ja heillä asuvan ranskalaistytön Emen kanssa, ja oli hauska nähdä samanikäisiä kavereita ja vieläpä toinen vaihtari. Lauantai oli siis todella toiminnantäyteinen päivä, ja kyllä väsytti.
Mun espanja käsittää kaksikymmentä sanaa, joita toistelen jatkuvasti: kyllä, selvä, oikein hyvin, mennään, kaunista... Jos mulle annetaan aikaa, osaan esim. selittää ja kertoa asioita itsestäni ja Suomesta. Ihan kahvipöytäkeskustelussa en pysy mukana, mutta mulle osoitetut ja hitaasti puhutut sanat ymmärrän melkein aina. Viimeistään, kun joku heittää ratkaisevan sanan englanniksi, mä tajuan ja hymyilen kuin Naantalin aurinko: sí, sí! Lisäksi paikalliset, mannerespanjasta eroavat sanat tarttuvat puheeseen nopeasti ja nyt suhisen arkkuaksentilla yhtä sujuvasti kuin muutkin.
Sunnuntaina käytiin retkellä kaupungin ulkopuolella. Ajettin autolla vuorten välissä ja käveltiin tienvarresta metsäpolulla pienelle mökille. Täällä melkein kaikki metsä on pienilehtistä lenga-puuta, joten maisemat on aika erilaiset kuin Suomessa! Paistateltiin harvinaisen kaunista päivää retkiruoan ääressä ja jatkettiin sitten pidemmälle.
Lenga-viidakon loputtua edessä oli vuorten ympäröimä laakso. Pieni joki mutkitteli laaksossa kelopuiden välissä, majavat oli rakentanu pesiään puista ja joka ilmansuunnassa kohosi vuoria. Se oli uskomatonta, mä en tienny että sellaisia paikkoja on olemassa. Buenos Airesissa argentiinalainen AFS-tyttö kysyi multa: Tiedätkö sä, että oot menossa yhteen maailman kauneimmista paikoista?
Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, on niin paljon kaikkea kerrottavaa. Ajattelin selittää eroja sekä paikallisia tapoja myöhemmin, kun oon vähän kotiutunu ja ymmärrän tätä kaikkea paremmin.
Nyt kaikki on uutta ja ihmeellistä. Vaikka tietenkin on asioita jotka ärsyttää ja joita en ymmärrä, fiilikset on suurelta osin mahtavat. Mulla on kaikki hyvin, terveisiä täältä kaukaa alapuolelta!
¡Besos!
Mä hyppäsin heti halaamaan hostpapaa; ne oli lainannu pianon tutultansa ja pitäneet sen yllätyksenä tähän asti. Olin ollu asiasta vähän huolissani ja asennoitunu niin, etten ainakaan vähään aikaan pääse soittelemaan! Mut jätettiin asettumaan taloksi, ja sain ensimmäistä kertaa matkan aikana hengittää rauhassa ja miettiä, mihin sitä oikein ollaan tultu.
Ripustin huoneeseen kyltin, joka perheellä oli lentokentällä. Toi kaappi on sympaattisin vaatekaappi jonka oon nähnyt!
Perjantai-ilta meni nopeasti tuliaisten ja tavaroiden purkamisen kanssa. Mun tuomasta saunakirjasta on perheellä riittänyt puhuttavaa eri ihmisten kanssa varmaan tunneiksi. Salmiakki oli myös kokemus, perinteinen suklaa kelpas hyvin. :)
Nukuin onnellisesti kymmenen tuntia ja heräsin auringonpaisteeseen! Päivä oli tosi kaunis, aurinko valaisi vuoret ja oli jopa lämmintä. Mamá opettaa äidinkieltä mun koulussa ja katteli mun espanjankirjoja tosi kiinnostuneena. Keskusteltiin pitkään kielistä ja koulusta hostisän tulkkauksella, ja mama näytti miten mun ikäiset nuoret kirjoittaa tarinoita koulussa. Kaunis käsiala on tärkeää ja tekstin loppuun piirretään jonkunnäköinen ornamentti. Odotan entistä innostuneempana koulun alkua, sen verran mielenkiintoselta kuulostaa!
Sadan metrin päässä kotoa kulkee joki, joka virtaa salmeen vuorten välistä. Käytiin siellä kävelemässä, myöhemmin sain mennä takaisin yksin ottamaan kuvia. Täällä on päivisin täysin turvallista kävellä yksin, mistä oon tosi ilonen!
Loppupäivä oli juoksemista joka suuntaan. Tapasin ystäviä ja opettajia, käytiin ostoksilla ja kylässä enolla. Tultiin kotiin kahdeksan aikaan, yritin kirjottaa tätä tekstiä mutta nukahdin :D Puoli kymmenen mama tuli herättelemään, että nyt Saana mennään. Selvä! Mentiin hostveli Pedron tyttöystävän Emman luo syömään, missä taas käytiin läpi sama kierros poskisuudelmia ja tervehdyksiä. Kotona oltiin kahdeltatoista. Samalla ovenavauksella saapui Pedron kavereita, joita lappasi sisään koko yön. Mä karkasin nukkumaan aika äkkiä! Juttelin kuitenkin Emman ja heillä asuvan ranskalaistytön Emen kanssa, ja oli hauska nähdä samanikäisiä kavereita ja vieläpä toinen vaihtari. Lauantai oli siis todella toiminnantäyteinen päivä, ja kyllä väsytti.
Mun espanja käsittää kaksikymmentä sanaa, joita toistelen jatkuvasti: kyllä, selvä, oikein hyvin, mennään, kaunista... Jos mulle annetaan aikaa, osaan esim. selittää ja kertoa asioita itsestäni ja Suomesta. Ihan kahvipöytäkeskustelussa en pysy mukana, mutta mulle osoitetut ja hitaasti puhutut sanat ymmärrän melkein aina. Viimeistään, kun joku heittää ratkaisevan sanan englanniksi, mä tajuan ja hymyilen kuin Naantalin aurinko: sí, sí! Lisäksi paikalliset, mannerespanjasta eroavat sanat tarttuvat puheeseen nopeasti ja nyt suhisen arkkuaksentilla yhtä sujuvasti kuin muutkin.
Sunnuntaina käytiin retkellä kaupungin ulkopuolella. Ajettin autolla vuorten välissä ja käveltiin tienvarresta metsäpolulla pienelle mökille. Täällä melkein kaikki metsä on pienilehtistä lenga-puuta, joten maisemat on aika erilaiset kuin Suomessa! Paistateltiin harvinaisen kaunista päivää retkiruoan ääressä ja jatkettiin sitten pidemmälle.
Lenga-viidakon loputtua edessä oli vuorten ympäröimä laakso. Pieni joki mutkitteli laaksossa kelopuiden välissä, majavat oli rakentanu pesiään puista ja joka ilmansuunnassa kohosi vuoria. Se oli uskomatonta, mä en tienny että sellaisia paikkoja on olemassa. Buenos Airesissa argentiinalainen AFS-tyttö kysyi multa: Tiedätkö sä, että oot menossa yhteen maailman kauneimmista paikoista?
 |
| Mamá, yo, papá y lugar hermoso! |
Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, on niin paljon kaikkea kerrottavaa. Ajattelin selittää eroja sekä paikallisia tapoja myöhemmin, kun oon vähän kotiutunu ja ymmärrän tätä kaikkea paremmin.
Nyt kaikki on uutta ja ihmeellistä. Vaikka tietenkin on asioita jotka ärsyttää ja joita en ymmärrä, fiilikset on suurelta osin mahtavat. Mulla on kaikki hyvin, terveisiä täältä kaukaa alapuolelta!
¡Besos!
