perjantai 29. maaliskuuta 2013

La Semana Santa

Moikka,
viime aikoina kaikki on tuntunut niin onnellisen tavalliselta, että blogin päivittäminen tuntui todella vaikealta. Otin vähän etäisyyttä ja nyt taas onnistuu. Apukysymykset on toivottuja; mun on helpompi vastata tiettyihin kysymyksiin kuin miettiä, että mitähän mielenkiintoista mä tänään olen kokenut. Rohkeasti siis vain lähettämään sähköpostina tai suoraan blogiin vaikka kokonaisia listoja!

Kotona kaikki hoituu jo rutiinilla. Tiedän, mitkä kotityöt kuuluu mulle ja mitä mun oletetaan tekevän - eli ei paljon mitään. Meidän ei ikinä tarvitse tehdä ruokaa, ehkä lämmittää ja tiskata astiat jälkikäteen. Joskus mä pyörittelen päätäni sisäisesti, kun veli ei jaksa tehdä kaakaotakaan itse... Talossa käy kotiapulainen arkiaamuisin, joka siivoaa, pesee pyykit, joskus jopa käy kaupassa ja laittaa ruokaa. Perhe pitää kovasti meidän apulaisesta, joten minkäänlaista "erottelua" tässä asiassa ei ole, ammatti siinä missä muutkin, mutta mulle se oli ensin tosi outoa. Joku vieras ihminen pesee ja silittää mun vaatteet ja vielä kantaa ne mun huoneeseen!

Kotitöiden jaossa ja nuorten itsenäisyydessä näkyy selvä ero suomalaisten ja argentiinalaisten nuorten välillä. Koulun loputtua kahdeksantoistavuotiaina ei ole mikään kiire muuttaa pois äidin täysihoidosta ja monet "lapset" jäävät kotiin vuosiksi. Ushuaia on hieman eri asia, koska opiskelupaikkoja ei täällä käytännössä ole. Siispä suurin osa nuorista muuttaa Buenos Airesiin, mutta sielläkin on isovanhemmat tai muita sukulaisia, joiden luona asua. Jopa koulussa ollessani huomaan, että meno on välillä aika lapsellista.

Koulusta vielä pari huomiota. Periaatteessa ei saa käyttää meikkiä, mutta harvoinpa siitä kenellekään huomautetaan. Monet viihtyvät collegehousuissa ja meikittä koko kouluviikon. Pari viikkoa sitten pidettiin pitkä saarna lävistyksistä ja pipoista, mutta eihän se tuntunut tehoavan. Opettajat käskevät riisumaan pipon kymmenen kertaa päivässä, mutta heti kun silmä välttää... Mulle tulee tästä jatkuvasta näytelmästä todella kotoinen olo!

Tällä viikolla on Semana Santa, pyhä viikko eli pääsiäinen, ja koulusta on viikko lomaa. Kotona maman, veljen ja naapurintytön kanssa tehtiin itse kymmeniä suklaamunia, jotka koristeltiin ja käärittiin sellofaaniin tutuille vietäväksi.


Huomatkaa matekuppi, argentiinalaisuuden inkarnaatio, keskellä pöytää.


Kylläpä tuli kauniita; yksi Suomen lippukin tuli yleisön vaatimuksesta väsättyä. Noita näperrellessäni tajusin pysäyttävän asian; mä en ole kertaakaan nähnyt täällä syötävän karkkia! Vaikka täällä syödään jatkuvasti, herkut ovat aina suklaata tai leivonnaisia.

Viime aikoina oli lisäksi pari muuta kansallista juhlapäivää: Falklandsaarten sodan sekä sotilasdiktatuurin muistopäivät. Olen saanut kuulla molemmista todella mielenkiintoisia asioita. Ehkä olisi hyvä tutustua aiheeseen vielä enemmän, mutta ei kai tällaisesta voi ikinä täysin puolueettomasti kirjoittaa. Nämä ovat siis omia huomioitani!


Kansallistunne on vahva ja kovasti pyritään eroon eurooppalaisista "isäntämaista". Pyrkimys olla riippumaton on yksi syy englannin vähäiseen opetukseen. Katso tarkkaan taulun alareunaa. Pohjoisamerikkalaisetkaan eivät taida olla täällä kovin suosittua väkeä, mutta eihän Falklandsaarten sodasta kertovaan tauluun voitu painaa Britannian lippua... Oikeastaan jo saarten nimi on poliittinen kannanotto, argentiinassa saaret ovat ehdottomasti Islas Malvinas.

Sotilasdiktatuurista kuulin rankkojakin asioita. Ihmisoikeusloukkaukset olivat arkipäivää ja kadonneita kymmeniä tuhansia. Kaikesta on vain muutama vuosikymmen ja jäljet edelleen näkyvissä. Nämä ovat asioita, joista löytyy erilaisia versioita enkä uskalla mennä tekemään liian nopeasti omia johtopäätöksiä. Kun pystyn keskustelemaan kunnolla espanjaksi, kirjoitan enemmän ja kerron näiden ihmisten version tapahtumista.

Tässä muuten on ehkä syy siihen, että täällä suhtaudutaan rikollisuuteen hieman löyhästi. Sääntöjä kyllä on, mutta niiden noudattaminen niin tai näin. Mieluummin hyväksytään "pieniä" ongelmia kuin vahditaan ja rajoitetaan ihmisiä liikaa. Toimivaa, en tiedä, mutta se näkyy täällä.


Luonto jaksaa ihmetyttää jatkuvasti. Metsä on lengapuiden takia täysin erilaista kuin Suomessa, mutta luonto on puhdasta. Purojen vesi on juotavaa ja syötäviä marjoja löytyy täältäkin paljon. Asiaan perehtynyt saisi tästä irti varmasti paljon enemmän, mä en osaa sanoa kuin että onpa kaunista!

Huomenna lähdetään pariksi päiväksi Chilen puolelle retkeilemään. Koska maman monet läheiset ystävät ovat meidän koulussa töissä, viikonloppuisin tapaan aina vähintään neljä mun opettajaa. Ensin yksi opettaja saattaa tulla meille illalliselle ja me vuorostamme käydään juomassa matea toisen luona. Nytkin retkelle on lähdössä muutama... Musta se on hauskaa, koska kaikki opettajat ovat mulle aina niin mukavia ja koko koulu tosiaan yhtä suurta perhettä!

En tiedä, tuliko tehtyä vähän turhankin tarkkoja havaintoja. Ne saattavat kuulostaa negatiivisilta, mutta ikinä en vertaa, ovatko asiat lopulta parempia tai huonompia - ne ovat vain erilaisia. Mä viihdyn täällä todella hyvin ja pidän sekä kaupungista että ihmisistä. Turhautumisen ja kodin kaihoamisen hetkiä tulee, mutta ne menevät nopeasti ohi. Tutustun yhä paremmin koulukavereihin, vietän mukavaa aikaa perheen kanssa, taivutan imperfektimuodon oikein, joku kehuu pianonsoittoani, saan kauniin kortin Suomesta... Iloisia hetkiä on paljon!

Sellaista siis tällä kertaa, hyvää pääsiäistä kaikille!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Así es la vida

Moikka!
Otsikon mukaisesti tällä viikolla kaikki on muistuttanut enemmän elämistä kuin vaeltelua. Mulla on ollut todella hauskaa ja oon tehnyt vaikka mitä, mutta lopulta aika tavallisia juttuja. Sitä paitsi kaikkialla en viitsi kulkea kamera kädessä. Siksi tän kerran teksti on vähän kuiva ja koulupainotteinen, mutta kyllä mä yritän kirjottaa jotain mielenkiintoista!

Koulussa viihdyn todella hyvin. Osallistun niin paljon kuin pystyn, eli kopioin valmiit tekstit taululta, mutta kenties puuduttavat opetuskeskustelut menevät multa iloisesti ohi. Pari pientä kirjoitelmaa oon tehnyt espanjaksi Suomen jätehuollosta sekä eräästä novellista, mutta lähinnä kielen takia. Kaverit auttaa mua ja yks päivä joku jaksoi selittää mulle pitkät pätkät painomerkkisäännöistä ja vielä sellaisella espanjalla, että ymmärsin! Hauskimmat hetket ovat kuitenkin liikuntatunnit, kun mennään melomaan pelkästään oman ryhmän kesken, riehutaan ja hörpitään matea.

Yhteiskuntaopin tunnilla kirjoitettiin ihan muistiinpanoja. Ne piti saada ylös opettajan sanelusta, enkä mä millään pystynyt edes kurkkimaan sanoja kavereilta sitä tahtia. Lopulta luovutin, laitoin tavarani laukkuun ja opettaja kysyi: "Saana, haluisitko sä viimeistellä sun kuviksentyön?" Lopputunnin oli sellainen olo, että tästä koko jutussa on kyse: kaverit sekä Suomessa että täällä kirjoittaa muistiinpanoja ja minä maalaan vesiväreillä.

Matematiikassa käsiteltiin yhtälöpareja. Se itse asiassa yllätti mut; kyllä se Suomen yläasteen matikkaa vastasi. Mä tietenkin tein kaikki tehtävät ihan eri tavalla kuin muut. Se, että meillä on sama opettaja matematiikassa kuin kuvaamataidossa, kertonee aika paljon tästä koulusta.

Joskus äidinkielen tunneilla jokaisen pitää lausua ulkoa opeteltu runo. Muilla ne on tietystä runokirjasta, mutta multa halutaan tietenkin kuulla suomenkielisiä runoja. Yleensä muistelen laulujen sanoja tai lastenloruja, mutta kerran olin poikkeuksellisen kierolla tuulella ja lausuin ylevä ilme kasvoillani: "Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku..." En tiedä mitä se kertoo mun vääristyneestä huumorintajusta, mutta huulta piti purra etten nauranut, kun porukka luuli kuulevansa kansallisromanttista runonlausuntaa!

Koska koulujen englannin opetus on varsin vähäistä, monet opiskelevat englantia vapaa-ajalla. Näitä järjestöjä on täälläkin useita, ja yhteen niistä AFS-vaihtarit pääsevät ilmaiseksi. Mulla on nyt englantia kahtena iltana viikossa. Oppitunnit on pienryhmissä ja mä oon selvästi pidemmällä kuin muut, mutta ei se mua häiritse. Mä puhun koko puoltoista tuntia tauotta vain siitä riemusta, että mun täytyy käyttää englantia! Lisäksi pääsen juttelemaan mukavia tutuille sekä yllätys, yllätys: juomaan matea. Mä totuin siihen kahdessa viikossa; nyt osallistun tähän sosiaaliteehetkeen irvistelemättä.

Koska kaikki on niin yltiöavoimia täällä, mun tuttavapiiri laajenee vauhdilla. Oon jo nyt perillä koko luokan (ja melkein koko koulun) suhdekuvioista, kun sekä omista että muiden asioista puhutaan vailla mitään sensuuria. Ushuaia on lopulta aika pieni paikka. Ihmisten kaveripiirit ovat laajoja ja hyvänpäiväntuttujakin tervehditään kuin parhaita ystäviä. Kaikki tuntevat toisensa, mikä on sekä hyvä että huono asia! Täytyy tosiaan vähän varoa mitä puhuu ja kenestä.

Nyt sain myös nähdä, miten paikallinen nuoriso viettää iltansa. Mentiin siis bolicheen tanssimaan. Lähdin kahden kaverin kanssa ja huvittuneen uteliaasti seurailin menoa. Samaa säätämistähän se osalla täälläkin on kuin Suomessa, mutta omien tuttujen kanssa mulla oli hauskaa. Alkuun kyllä totesin kuivasti, etten mä osaa tanssia. "Feel the music", mulle sanottiin! Täällä on ihan oma verbinsä tanssimaan lähtemiselle ja kyllä huomaa, että rytmi sekä hauskanpito on tällä porukalla verissä.

Vaikka välillä väkijoukossa joku yrittää kiskoa kädestä pitäen tanssimaan, Ushuaia on turvallinen kaupunki ja porukalla voi hyvin kävellä ulkona mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ihmisten avoimuuden takia hämmentäviä hetkiä kyllä tulee vastaan: Välillä saan jopa juoksulenkillä kuulla kaikenlaisia kohteliaisuuksia. ¡Hola, rubia! ¡Hermosa! Se kertoo kyllä enemmän tästä kulttuurista kuin mun sädehtimisestä; huuteleminen on taiteenlaji eikä sinänsä mitenkään ahdistavaa.

Nyt tunnen myös kaupunkia paremmin ja tiedän suunnilleen, mistä suunnasta mitäkin löytyy. Vaikka luulisi, että näin kylmässä paikassa osataan taloja rakentaa kunnolla, melko mielenkiintoisia ratkaisuja välillä näkee. Ushuaiassa on kallista rakentaa ja kaupungista erottuu ne vähän paremmat sekä huonommat alueet selvästi.
Toisaalta, hinnoista keskusteltaessa joku päivitteli, että leffassa käynti maksaa neljä euroa ja mä en voinut olla pyöräyttämättä silmiäni!

Ai niin, viikolla tosiaan valittiin argentiinalaissyntyinen paavi. Mitään erityistä juhlistamista en huomannut, joku ehkä mainitsi asiasta koulussa. Kysyin perheeltä, onko se iso juttu argentiinalaisille, ja kuulemma ei kovin. Lähinnä se on hienoa maan saaman julkisuuden vuoksi, eikä siksi, että paavin kansalaisuudella olisi heille kovin suuri merkitys. Tosin mulla ei ole kovinkaan uskonnollisia ihmisiä täällä lähipiirissä, joten varmasti riippuu keneltä kysyy!

Melko rikkonainen ja täysin valokuvaton teksti, olen pahoillani. Loppukevennykseksi voisin sentään laittaa perinteeksi muodostuneet luontokuvat sunnuntairetkeltä:



Terveisiä kaikille!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Bien, gracias

Otsikko kertoo mun yksipuolisesta kielitaidosta: en osaa vastata siihen kysymykseen mitenkään muuten. Hyvin, kiitos hyvin, kaikki hyvin, tosi hyvin. Ymmärrän kyllä yhä enemmän, mutta puhe laahaa kaksikymmentä mailia jäljessä. Kai tässä vaaditaan vain kärsivällisyyttä, kyllä mä sen opin! Sitä paitsi joskus on oikein mukava tuudittautua sillä, ettei mun kuitenkaan oleteta mitään tajuavan saati sanovan.

Ensimmäisen kouluviikon aikana oon opettanut suomea, lausunut runoja, kertonut Suomen historiasta, piirtänyt, maalannut, pelannut shakkia, istunut piirissä ymmärtämättä mitään sekä istunut piirissä jotain ymmärtäen. Mun koulu on tosiaan erilainen kuin muut ja vieläpä aika pieni. Opettajat tuntevat oppilaiden perheet ja suunnilleen kyyditsevät nämä kotiin. Vanhempien voimin pidetään talkoita ja myyjäisiä, joilla hankitaan rahaa koululle, ja retkiä järjestetään paljon. Aamuisin mä tykkään mennä koulun keittiöön auttamaan ihan vain siksi, että siellä on mukava yhdessä tekemisen tunnelma!


Oon päässyt suunnilleen mukaan mun ryhmään: torstaina olin kahden tytön kanssa toisen kotona opettamassa kirosanoja puolin ja toisin. Huomasin tulevani hyvin toimeen kummankin kanssa ja meillä oli hauskaa! Olin tosi helpottunut, mielessäni olin maalaillut jo kauhukuvia yksinolosta. 
Selene ja Gio puhuvat hyvin englantia, mikä voi olla huono juttu, mutta toisaalta ne on koko luokan ainoat kielitaitoiset ihmiset. Keskiviikon englannintunti oli osalle ryhmäläisistäni elämänsä ensimmäinen...


Kuvassa matematiikkaa. Ensimmäinen tehtävä oli piirtää ruutupaperille geometrisiä kuvioita ja värittää ne kauniilla väreillä. Terveisiä vaan 12A:n valiomatikkaryhmälle!


Välitunneilla lähinnä norkoilen muiden porukoissa ja yritän ymmärtää keskustelua. Perjantaina kuitenkin hain sisältä shakkilaudan ja päättäväisenä kysyin, kuka pelaa mun kanssa. Yksi ryhmän pojista suostui, tosin uhaten, että mä tuun häviämään. Peli kesti koko päivän, ja lopulta meidän ympärillä oli varmaan kolmekymmentä ihmistä opettajia myöten. Ryhmäläiset kommentoi mun siirtoja, enkä tietenkään ymmärtänyt, oliko ne hyviä vai huonoja... Lopulta peli ratkesi mun voittoon. Poika sanoi, ettei pelaa enää koskaan mun kanssa :D On kiva osata jotain, kun muuten oon kuin pikkulapsi joka ei ymmärrä mistään mitään! Nyt viimeistään koko koulu tuntee mut, moikkaa mulle ja huutelee mun nimeä kuka mitenkin varioiden. Opetin kaikille muutamia sanoja suomeksi, ja nyt saan kuulla hilpeitä huamentta-tervehdyksiä tai rakasstan sinu-a -lauseita suurella draamalla esitettynä!

Parina iltana oon tavannut vaihtarikavereita ja käynyt kaupungilla kävelemässä. Kun sanoin, että suomalaiset ovat ujoja, kukaan ei ollut uskoa mua :D Oon omaksunu puheeseen paikallisen IHANAA/KAMALAA -tyylin ja huidon käsilläni koko ajan. Lisäksi, kun joku puhuu vihdoin mun kanssa englantia ja saan ilmaistua itseäni kunnolla, oon aivan innoissani eikä puheesta tule loppua! Odotas kun opin espanjaa... Kaveriani lainaten, kohta mäkin istun asadopöydässä ja suollan castellanoa kuin lehtisilppuri!

Sää on tällä viikolla ollut kylmä ja sateinen; mun kesä taisi olla tässä. Tänään kuitenkin järjestettiin koulun kävelyretki metsään, ja pääsin hengittämään raitista ilmaa sekä ihailemaan Taru sormusten herrasta -maisemia. Täällä hyötyliikunta on tuntematon käsite, mutta retkeillä osataan ja syytä onkin, kun luonto näyttää tältä!


Ushuaia - El fin del mundo!
Terveisiä, nauttikaa kevään ensimmäisistä päivistä!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

"Koulunkäyntiä"

Moikka!
Aika kuluu todella nopeasti ja muutamassa päivässä on kertynyt valtavasti kerrottavaa. Fiilikset vaihtelee saman päivän aikana laidasta laitaan kuten Ushuaian sää konsanaan. Tänään on ollut ainakin kymmenen sadekuuroa ja yhtä monta aurinkoista hetkeä siinä välissä. Tuon voi ymmärtää sitten miten haluaa!
Lauantaina meillä oli talo täynnä väkeä, perhe oli kutsunut ystäviä syömään perinteistä asadoa. Ensin mulle sanottiin, että vieraat tulee viideltä ja että heitä on kolme. No, viideltä ei näkynyt ketään. Seitsemän aikaan väkeä alkoi tulla ja lopulta meitä oli kolmetoista, mutta ne mulle mainitut vieraat sitten jättivät tulematta... Oon jo kyllä aika tottunut tähän meininkiin enkä ahdistu pienistä suunnitelmanmuutoksista ja/tai aikatauluista viivästymisistä!



Asado on siis perinteinen parillalla valmistettu grilliruoka, jota varten meidän talossa on ihan oma uuni. Grillissä oli erilaisia lihoja ja jopa muutamia vihanneksia, jotka syötiin ystävien ja sukulaisten kanssa jatkuvan puheenpalpatuksen säestämänä. Ainoa hiljainen hetki oli, kun mut laitettiin soittamaan pianoa ja kaikki kuunteli sanaakaan sanomatta. Sain myös maistaa argentiinalaista jäätelöä, joka oli just niin hyvää kuin oon kuullut. Hauska ilta siis!



Sunnuntaina kävin tallentamassa näkymiä koulumatkan varrelta. Joskus mietin, onko noi vuoret tuolla ihan oikeita vai pahvikulissi. Näyttävät välillä niin maisemaan liimatuilta!

Iltapäivällä mulla oli ensimmäinen AFS-tapaaminen. Leivoin sinne mutakakun, joka lopulta onnistu yllättävän hyvin ottaen huomioon, että käytin outoja jauhoja, kaasu-uunia enkä löytänyt desimittaa mistään... Kakku kuitenkin katosi nopeasti parempiin suihin, mikä kertoo AFS:n toiminnasta valtavasti: aina kun tavataan, syödään.

Nyt näin AFS:n Ushuaia-vaihtarit: kolme "vanhaa", jotka ovat olleet täällä jo puoli vuotta sekä me kolme uutta: Suomi, Uusi-Seelanti, Thaimaa. Lisäksi tapasin koko joukon tukihenkilöitä, vapaaehtoisia sekä hostperheitä. Muuan nainen alkoi yhtäkkiä puhua mulle suomea; sillä oli suomalaiset vanhemmat, vaikka oli asunut koko ikänsä täällä. Musta oli todella hassua puhua omaa kieltä ja kyllä ne muutkin meitä taisivat ihmetellä! Iltapäivä meni niin äkkiä, etten saanut otettua yhtään kuvaakaan. Me vaihtarit saatiin jakaa tuntojamme rauhassa, mikä on joka kerta yhtä vapauttavaa!

Maanantaina alkoi sitten koulu. Mä hermoilin koko aamun ja lopulta löysin itseni istumasta kymmenen tummahiuksisen ja -silmäisen ikäiseni kanssa. Osasta näki, että ei todellakaan vois vähempää kiinnostaa, ja saivatkin jonkun saarnan heti aamutuimaan. Syy jäi multa ymmärtämättä... Kyllä ne laittoivat siniset koulupaitansa ylleen, mutta varmuuden vuoksi piti huppari kiskoa kaiken päälle ja vetää vetoketju kiinni ylös asti. Mut huomattiin vasta, kun opettaja mut oikein esitteli. Koko ensimmäisen päivän olin aika hukassa ja olo oli yksinäinen. Pari tyttöä jutteli mun kanssa hetken, mutta muuten sain kuunnella muiden liian nopeaa puhetta ja nähdä "mikätoionmitäsetekee" -vilkaisuja huppujen alta.

Tiistai alkoi heti paljon paremmin. Loman loppumisen toivottomuus oli unohdettu ja huputkin otettu pois päästä. Mulle selitettiin asioita, autettiin papereiden kanssa ja kyseltiin Suomesta. Yksi tytöistä puhuu hyvin englantia ja toimi tulkkina. Päivän mittaan sain suustani jo espanjaa, jota moni kehui. Iltapäivän liikuntatunnilla meidän ryhmä lähti paikallisen melontakoulun "lammelle" melomaan ja ilmassa oli jo me-henkeä!



Jos ei ota huomioon näitä sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia, koulupäivät ovat olleet kuin kuviskerhoa. Siinä seitsemäntoistavuotiaat opiskelijat istuivat piirissä ja värittivät tusseilla! Jokaisella oppilaalla on oma kansio, johon kootaan kaikki koulutyöt. Ensimmäisellä viikolla askarrellaan jokaiselle aineelle oma kansilehti. Mä sain koulussa vahaliidut käteen ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen. Täytyy sanoa, että lattialla istuen puinen alusta polvien päällä piirtäminen oli vaikeeta! Lisäksi kaikki kirjoitetaan mustekynällä, jollaista mä en oo ikinä kädessäni pitänyt. Teen kirjoitusvirheitä ja sotken käteni musteeseen, mutta kyllä tää mulle sopii! En ymmärrä itse opetuksesta yhtään mitään, mutta ainakin mulla on kauniit kansilehdet sekä oikein tehdyt sisällysluettelot. Luonnontieteen tunnilla piti valita kuva eläimestä ja mä tietenkin tein valintani teeman mukaisesti!




Ensimmäisen päivän shokista toivuttuani meen kouluun hyvillä mielin. Minkäänlaiseen keskusteluun en pysty, mutta hymyilen nätisti ja nauran yhteisille vitseille. AFS:n tapaamisessa sanoivat, että koulussa ei saa olla kaktus. Selvä!

Lisää koulunkäyntiä, kuvia ja kuulumisia luvassa. Hauskaa koulupäivää kaikille niille, joilla sellainen tänään on!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hyvä ruoka, parempi mieli

¡Hola!
Multa on kysytty jo muutamaan kertaan, että millaista ruokaa täällä on ja nytpä kerron, että hyvää. Yleisestä käsityksestä huolimatta ruoka ei oo kovin mausteista kuten pohjoisemmissa latinomaissa.
Kuten kaikki ensimmäisenä varmaan ajattelee, lihaa täällä tosiaan syödään paljon. Päivällinen syödään myöhään ja se on perheen yhteinen ateria, joka syödään usein sukulaisten tai ystävien kanssa. Aamupala on makea; vaalean leivän päällä hilloa tai kinuskimaista dulce de lecheä. Hedelmiä ja salaatteja täällä kyllä onneksi syödään! Tähän mennessä oon siis saanu tosi hyvää ruokaa eikä nälkä oo tullu. Ainoastaan maten, kitkerän yrttiteen, kohdalla piti olla irvistelemättä! Tietynlainen kuppi täytetään teelehdillä ja päälle kaadetaan kuumaa vettä. Porukasta yksi juo metallisella pillillä kupin tyhjäksi, jonka jälkeen vettä kaadetaan uudelleen ja kuppi kiertää eteenpäin. Vielä en oo mateen tottunut, mutta toiset vaihtarit sanovat olevansa jo addikteja!



Kuvassa riippukeinu, piano, Moro-koira ja huonekasvi, joka sai väistyä pianon tieltä eikä oo löytäny vielä loppusijoituspaikkaa. Mulla menee välillä hermot ton koiran kanssa. Se innostuu kaikesta ja seuraavaksi laskee kuononsa polvelle näyttäen kärsivältä. Pakkohan sitä on siinä rapsutella, mutta annas kun lopetat! Onhan se ihana ja kai sille on annettava anteeksi koiruutensa.


Oon ehtinyt jo suunnilleen asettua taloksi ja päiviin alkaa muodostua rutiineja. Kuitenkin huomaan jo väsymyksen merkkejä ja tosi pienet hassut asiat alkavat ärsyttää. Mulla on ilmeisesti hyvin tyypillinen vaihtariflunssa, joten oon outo tyttö Finlandiasta, joka ei puhu mitään mutta yskii jatkuvasti!


Suurin turhautumisen aihe on kieli. Mä haluaisin todella paljon kysellä ja kertoa ja jutella ihmisten kanssa, mutta kun en osaa. Autossa mamán kanssa istun vain hiljaa ja tunnen itseni todella tylyksi! Onneksi kaikki ymmärtää ja mamán kanssa tullaan hyvin toimeen tälläkin kielitaidolla. Se jo toppuutteli mua pari päivää sitten ja sanoi, että mä oon perfektionisti; haluan oppia kaiken nopeasti. Tranquila, tranquila, rauhallisesti! Mä naurahdin ja lupasin rauhoittua, onhan tässä aikaa oppia.



Innokkaan opiskelijan preteritimuodot ja kaunokirjoitus.
Suomessa ja espanjassa on tosi erilainen sanapaino ja intonaatio, ja mä teen kaikkeni osatakseni kiekaista oikealla tavulla. Ihan mistään kiinan kielen tooneista ei ole kyse, mutta on niillä varmaan ilmeessä pitelemistä kun mä kuorin isäntäperheen ja syön mun perunoiden kanssa!

Lisäksi huumori on vieraalla kielellä vaikeeta. Mä oon monta kertaa tosikkona jotain todennut muiden sanomisiin ja jälkeenpäin saanut tajuta, että kyseessä oli vitsi. Esimerkiksi retkellä puhuttiin papán kanssa eläimistä ja se kehotti varomaan karhuja. Mä nyökyttelin ihan vakavana että joo, meilläkin on niitä... Ei täällä ole karhuja, sanoivat nauraen ja mun ei auttanut kuin nauraa mukana. Itselleen nauraminen on tärkeä taito ja täällä sitä kyllä oppii!


Tän viikon mä oon myös käyny koulussa. Täällä lapset menee kouluun kolmevuotiaina ja yläastetta käydään kahdeksantoistavuotiaiksi. Mun koulussa kaikki on saman katon alla ja oppilaita on yhdessä ikäluokassa noin 15. Yläaste lomaili vielä tämän viikon, mutta mä menin sinne jo kattelemaan ja pääsin neljävuotiaiden kakkosryhmäläisten seuraan. Mukavaahan se oli, koulua neljä tuntia päivässä, mutta yritäpä ymmärtää jotain siitä taaperoiden espanjan mupelluksesta!




Tähän väliin täsmennys: mun koulu ei todellakaan ole tavallinen argentiinalainen koulu. Rakennuksessa on kaksi isoa salia, joissa jokainen istuu omalla tyynyllään oman ryhmänsä piirissä. Opettaja istuu sitten samassa piirissä ja opettaa. Jos puhutaan, puhutaan matalalla äänellä, joten salissa on kyllä työrauha oppituntien aikana. Siitä mitä ne sitten oppii, ei mulla vielä ole käsitystä. Kaikki touhu tähän mennessä on näyttäny musta lastentarhalta...



Kakkosryhmän kanssa retkellä rannalla. Kuvassa ei taida näkyä, mutta koulupukuina pikkulapsilla on väljältä kesämekolta näyttävä paita ja vähän isommilla jonkunlainen kemistintakki. Mulle ei kyllä oo vielä auennut koulupuvun tarkoitus, jos kaikilla joka tapauksessa on omat, erilaiset koulupaidat? No, kai se on aamuisin vähän helpompaa kun ei tarvitse stressata, että mitä sitä päälleen laittaisi. Mulla ei vielä pukua oo, mutta joltain tutulta voisin sellaisen kuulemma saada.

Ensimmäisenä päivänä vaan haahuilin ympäriinsä, en ymmärtänyt mitään ja ihmettelin mikä aate tän kaiken takana voi olla. Kaksi kertaa päivässä syödään välipalaa, jolloin jokainen siirtää tyynynsä yhteen isoon piiriin. Muutama oppilas jakaa kaikille leipää ja matea. Oleellista on, että koko toimituksen aikana ei puhuta mitään! Lisäksi monta kertaa päivässä hymistään lauluja, joita yksi opettaja säestää kitaralla. Laulut osoittautuivat lastenlauluiksi ja leirinuotiotyylisiksi kansanlauluiksi, jotka osa on mulleki tuttuja. Viikon aikana oon tottunut näihin tapoihin ja onhan se mukavampaa olla, kun tietää suunnilleen mistä on kyse. Opettajat aina tervehtivät mua iloisesti, kysyvät mitä kuuluu ja yrittävät jutellakin jotain niin pitkälle kuin mun tai opettajan kielitaito riittää. Maanantaina alkaa koulu ihan oikeasti ja näen mun omat luokkalaiset. Nyt näkemäni perusteella ryhmissä on aika hyvä yhteishenki ja toivon, että yks vaalea extranjera mahtuu mukaan!

Terveisiä!